perjantai 18. tammikuuta 2013

Harmaata lakkarakkautta

Kuten tiedätte, lakkaan kynsiäni yleensä vain yhdellä sävyllä ja koristeluista viis. Kykenen maksimissaan liukulakkaukseen tai strasseihin ja siihen loppuu kärsivällisyys. Sen takia metsästänkin jatkuvasti kynsilakkoja, jotka ovat "wau" jo ihan itsessään eivätkä kaipaa sen ihmeellisempiä koristeluita.

Nyt olen löytänyt seuraavan lakkarakkauteni sitten OPI:n Teenage Dreamin ja vieläpä kovin yllättävältä suunnalta.

Uusi suosikkilakkani on nimittäin Flormarin (Kone Helsinki) Holographic -lakka sävyssä 808. Tämä noin kolme euroa maksanut lakkaihme ei edes pullossa näytä kummoiselta, lähinnä harmaalta jossa on vähän shimmeriä.





Kynsillä tämä on kuitenkin uskomaton! Holoefekti on hyvin hienovarainen ja näkyykin lähinnä lämpimässä valossa, ja ehkä juuri siksi tykkäänkin tästä niin kovin. Lakka näyttää välillä aivan tavallisen harmaalta ja välillä taas upealta sateenkaari-ilotulitukselta.





Lakka oli myös levittyvyydeltään unelma: kaikki kolme kerrosta jotka peittävyyteen vaadittiin, levittyivät toistensa päälle nätisti ohuina ja sivellinkin oli varsin yhteistyöhaluinen. Olen lähiaikoina testannut paria raidoittuvaa ja huonon siveltimen omaavaa lakkaa, joten osaan arvostaa tällaisia helppoja yksilöitä. Edes kolme kerrosta (varmaan neljä pidempiin kynsiin) ei haitannut, kun levittyvyys oli muuten kunnossa!





Kaiken kaikkiaan suosittelen lämpimästi katsastamaan Tokmannin, Tarjoustalon ym. Flormaria myyvien liikkeiden lakkavalikoimat. Sieltä voi löytyä aivan upeita helmiä :)

---

My new favourite polish: Flormar 808. Light grey with holo shimmer <3

2 kommenttia:

  1. Kiitos hyvän löydön esittelystä! Mulla tulee harvemmin Flormareja silmäiltyäkään, pelkään että ne on ihan luirua koostumukseltaankin jo. Mutta arviosi perusteella tämä lakka vaikuttaa ainakin ihan mainiolta tapaukselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tämä on kaikkea muuta kuin huonolaatuinen! Kaikki lakat jotka Flormarilta omistan, ovat erittäin hyviä :) Myös Sonnelan Sonne on ihastunut näihin.

      Näitä lakkoja saa halvimmalla ostettua esimerkiksi Tarjoustaloista ja Tokmanneilta, joissa niillä on hintaa vaivaiset 1,99 euroa. Seppälässä Duochrome-kokoelman lakoilla oli aika rutkasti lisähintaa (taisivat olla 3,49e/kpl tai jotain sinne päin), mutta niitäkin saa tosiaan ainakin mun lähi-Tokmannilta tuohon parin euron hintaan :)

      Poista

Kiitos kommentista! ^__^

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...